Henri Aitakari Mahdollisen maailman suuntaviivoja

Työaikaa on lyhennettävä

Suomessa siirryttiin monen muun länsimaan tapaan 1960-luvun puolivälissä viisipäiväiseen työviikkoon. Sitä ennen myös lauantai oli työpäivä, ja sunnuntai siis viikon ainoa varsinainen vapaapäivä. Tälle järjestelylle oli tietysti juurensa kristinuskon luomiskertomuksessa. Raamatussa kerrotaan myös, että ”ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” ja ”otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman”.

Nämä asenteet elävät meissä yllättävän tiukasti, vaikka tiedämme, että on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty ”leipäänsä ansaitsemaan” ja silti heidän ”syömän pitää”. Ennen ajateltiin, ja jotkut vieläkin, että työttömien, sairaiden, vanhusten jne. elättäminen on hyväntekeväisyyttä, tehtiin sitä sitten yhteiskunnan tai yksityisten ihmisten taholta. Enää tälle ajattelutavalle ei löydy perusteita siitäkään syystä, että täystyöllisyys on jo pitkään ollut länsimaissa täysin mahdotonta. Kun yhteiskunnassa ei yksinkertaisesti ole töitä kaikille, on osa ihmisistä elätettävä yhteiskunnan varoin, ilman että ajatellaan joidenkin elävän toisten siivellä tai jalomielisyyden ansiosta.

Suomesta, kuten kaikkialta länsimaista, on hävinnyt valtavasti työpaikkoja Kaukoitään, tai sitten työntekijät on korvattu roboteilla, automaateilla tai digitaalisilla palveluilla. Tätä ”työn orjuudesta” vapautumistahan ihminen on aina tavoitellut. Tietenkään kaikki työ ei ole orjuutta tai vastenmielistä. Päinvastoin, monet työt ovat haluttuja, ja niitä varten opiskellaan pitkiäkin aikoja. Tämäkään ei aina riitä. Yhtä työpaikkaa kohden on monia hakijoita, usein kymmeniä, jopa satoja. Tässä kohtaa olemme ongelman ytimessä.

Jos emme halua alkaa tehdä robottien työtä, meillä on seuraavat vaihtoehdot: 1) Jatkamme nykyiseen tapaan, jolloin yhä harvemmilla on töitä 40 h/vk ja ehkä vielä ylityöt päälle, yhä suurempi osa taas on työttöminä ilman mielekästä tekemistä ja kunnollista toimeentuloa, 2) Jaamme työtä selvästi nykyistä useammille, jolloin työaikaa/henkilö on tuntuvasti lyhennettävä.

Kummassakin vaihtoehdossa pitää osa ihmisistä elättää yhteiskunnan varoin. Kuinka suuri osa, riippuu siitä, kumman vaihtoehdon valitsemme. Jos päädymme vaihtoehtoon 1, odotettavissa on yhä enemmän työttömiä ja työttömyyden aiheuttamia lieveilmiöitä, mutta toisaalta myös työllisten stressaantumista ja työuupumusta. Mikäli päädymme vaihtoehtoon 2, pystymme takaamaan työtä mahdollisimman monelle. Hyvänä ensitavoitteena voisi pitää 30 h viikkotyöaikaa. Tämäkään ei tietenkään ole ongelmatonta.

Oletetaan, että yrityksessä on kolme työntekijää, jotka tekevät 8 h päivässä työtä. Vähennetään päivittäistä työaikaa kuuteen tuntiin ja palkataan neljäs työntekijä. Päivän yhteistyöaika pysyy samana, 24 tuntia. Myös verotuloja kertyy kutakuinkin sama määrä. Ongelmana ovat työntekijän palkkauksesta aiheutuvat sivukulut työnantajalle. Ne voitaisiin poistaa kokonaan, jos yhteiskunnassa alettaisiin verottaa tuotannon arvonlisäystä eli otettaisiin käyttöön ns. robottivero, jota muun muassa Itsenäisyyspuolue on ehdottanut. Toinen ongelma on työntekijöiden palkan taso. Moni vähentäisi viikkotyöaikaansa, jos palkka pysyisi samana. Mutta moni vähentäisi silti, vaikka palkka laskisi samassa suhteessa. Myös sellainen vaihtoehto on, että tehdään jonkinlainen kompromissi. Matalia palkkoja pitäisi joka tapauksessa korottaa tuntuvasti. Tähän löytyy hieman perusteita historiasta.

Vuodesta 1900 alkaen on työn tuottavuus kasvanut liki 14-kertaiseksi. Työtuntien määrän kehitys taas on ollut sellainen, että 1900-luvun alussa tehtiin 850 työtuntia/asukas/vuosi, ja vuonna 2003 773 työtuntia. (Jalava & Pohjola 2004.) Tästä voidaan laskea, että tehtyjen työtuntien määrä on sadassa vuodessa laskenut 9 %. Kun samassa ajassa työn tuottavuus on 14-kertaistunut, meillä on totisesti varaa lyhentää työaikoja ja nostaa palkkoja. Mihin työn tuottavuuden kasvun hedelmät ovat menneet? Eivät ainakaan työaikojen lyhentämiseen. Tutkimukset osoittavat myös, että työn tuottavuus kasvaa työaikaa lyhennettäessä. Tämä on tietysti työnantajan etu. Oma ongelmansa on, että joissakin töissä työajalle tai –vuoroille on tietynlaiset systeemit, joiden muuttaminen ei ole järkevää ja työaika määräytyy työn luonteen mukaan.

Palkkojen nostamista puoltavat uutiset, jotka kertovat valtion tekevän jatkuvasti alijäämää, kun taas pörssiyhtiöt maksavat ennätyssuuria osinkoja. Tämä on tietoisesti valittu linja, tietoista päätöksentekoa, joka esim. Suomessa on saamassa jatkoa sote-uudistuksen myötä. Omistuksia ja toimintoja siirretään jatkuvasti kunnilta ja valtiolta yksityisille toimijoille. Tällöin on päivänselvää, että valtiot joutuvat jatkuviin vaikeuksiin ja yksityiset toimijat juhlivat. Matalien palkkojen nostaminen tasaisi tuloeroja, mutta lisäisi myös selvästi verotuloja. Korkeita palkkoja taas on turha nostaa, koska kulutuksen ylittävä osa päätyy joko säästöiksi pankkitileille tai erinäisiin sijoituskohteisiin hyödyttämättä juurikaan reaalitaloutta.

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue r.p.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Saksassa metallityöntekijät pääsivät sopuun hieman alle miljoonaa työntekijää koskevasta työajan lyhennyksestä 28 viikkotuntiin.

Mutta ollaan Suomessa jossa kuvitellaan että työpäivän pidentäminen lisää työpaikkoja, loogisuutta ei päättäjiltä löydy.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos työtä ei riitä useammalle, sehän tarkoittaa että kaikilla on jo kaikki mitä he haluavat. Eli olla möllötetään nyt sitten kaikki tyytyväisinä. Joka elintasostaan valittaa, sitä tikulla silmään.

Käyttäjän JuhaKarhu kuva
Juha Karhu

https://www.ess.fi/uutiset/talous/art2435473

Osapuolet sopivat, että vanhemmat työntekijät voivat lyhentää työviikkoaan 28 tuntiin määräajaksi, joka voi olla kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Palkka laskee suhteessa lyhennykseen, mutta työntekijällä on oikeus palata entiseen täysimääräiseen työaikaansa.

Työntekijäpuoli vaati neuvotteluissa lisää joustavuutta työntekijöille, jotka haluavat lyhentää työaikaansa esimerkiksi lapsen tai omaishoidon takia. Työnantajapuoli ei halunnut maksaa lyhennetystä työajasta täyttä palkkaa. Ratkaisussa molemmat osapuolet tekivät myönnytyksiä.

Toimituksen poiminnat