Henri Aitakari Mahdollisen maailman suuntaviivoja

Perustulo vapauttaisi ihmiset toimimaan

Suomessa on keskusteltu 1980-luvun alusta lähtien, pitäisikö maassamme ottaa käyttöön perustulo korvaamaan suurin osa sosiaaliturvaa. Perustulolle on löytynyt puolustajia eri puolueista, mutta ei riittävän merkittävissä määrin. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä enemmän valtaa puolueella on, sitä pienempää on perustulon kannatus puolueen kansanedustajien keskuudessa. Valtaa pitävät kun tekevät kovin harvoin vallankumouksellisia uudistuksia.

Yleisin syy perustulon tyrmäämiseen on rahoitus. Perustuloa pidetään kalliina järjestelmänä. Toteuttamistapoja on kuitenkin monia, eikä kaikkia vaikutuksia pystytä etukäteen huomioimaan. Perustulon kalleuteen on oikeasti vaikea vedota. Mutta ”ei ole varaa” on nykyajan suosikkivastaus kaikkeen, mitä valtion pitäisi rahoittaa. Valtiota on myös köyhdytetty määrätietoisesti esim. valtionyhtiöiden ja muun kansallisomaisuuden myymisellä sekä verotuloja vähentämällä. Kyse ei silti ole pelkästään rahan määrästä, vaan myös siitä, millaisiin kohteisiin valtion rahaa halutaan käyttää.

Perustulomalleja on monia. Yleensä perustulon ulkopuolelle jätetään asumistuki ja toimeentulotuki. Olennaista on kuitenkin, että perustulo maksetaan kaikille 18 vuotta täyttäneille, joissain versioissa vain työikäisille. Itse pitäisin selkeimpänä, että perustulo maksetaan kaikille täysi-ikäisille. Ansiotulojen tai eläkkeiden kasvaessa perustuloa verotettaisiin tietysti asteittain pois, ja sovitun rajan yli ansaitsevilta perustulo verotettaisiin kokonaan pois.

Väitän, että suurin syy perustulon epäsuosioon on, että se on täysin päinvastainen kuin nykyinen aktiivimalli, eli perustulo on ehdottoman vastikkeeton, ja siinä piilee myös sen suurin potentiaali. Nykyajan Suomessa työttömät halutaan pitää toimettomina, koska kaikenlainen oikea aktiivisuus vie työttömyyspäivärahan, osa-aikatyöstä seuraa valtava paperisota ja selvittely, eikä oikein uskalla harrastaakaan mitään, ettei viedä korvauksia. Opiskelun aloittamisessa tai yrityksen perustamisessa menee taas kaikki täysin uusiksi, ja tulevaisuus on hyvin epävarmaa. Kaikenlainen epävarmuus toimeentulosta yhdistettynä velvoitteeseen todistella omaa aktiivisuuttaan työnhakijana aiheuttaa toivottomuuden tunnetta ja saa monet jättäytymään kaiken toiminnan ulkopuolelle.

Perustulo vapauttaisi ihmiset toimimaan. Työntekijän ja pienyrittäjän välinen raja menettäisi merkityksensä. Ei olisi merkitystä silläkään oletko työtön, opiskelija tai eläkeläinen. Turha työttömien syyllistäminen loppuisi, ja he voisivat alkaa tehdä sitä, mikä tuntuu oikeimmalta. Valtava luovuus- ja yritteliäisyyspotentiaali vapautuisi käyttöön. Pidän todennäköisenä, että ihmiset aktivoituisivat ennen näkemättömästi ja yrityselämä alkaisi kukoistaa ihan toisella tavalla kuin tähän asti. Ihmettelen, miksi tämä ei kaikille sovi. Arvaan syyn olevan se, että työttömät nähdään ihmismassana, jossa ei edes ajatella olevan mitään potentiaalia mihinkään. Heitä pidetään velttoina ja omaa syytään työttöminä, jotka eivät missään olosuhteissa haluakaan tehdä mitään. Jos näin ajatellaan, meillä tulee jatkossakin olemaan lähes puoli miljoonaa työtöntä. Koko lähestymistapa asiaan pitää muuttaa. Se voi olla vaikeaa, mutta välttämätöntä.

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Itsekin epäilisin perustulon helpottavan töiden aloittamista ja lopettamista nopeastikin. Enemmän joustoa ilman karensseja.

Mahdollisesti byrokratiakin helpottuisi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Perustulo vapauttaisi ihmiset kiusallisesta työnhausta.
Perustulo kannustaa passiivisuuteen.
Se olisi todellinen passivointiohjelma.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kapitalistinen talous tarvitsee työttömiä työnhakijoita. Muuten palkkavaatimukset nousisivat sille tasolle, että työllistäminen ei kannattaisi.

Tämä voisi selittää kapitalistitahoja lähellä olevien puolueiden vastustuksen perustulolle. "Nälkä panee ihmiset hakemaan töitä ihan eri tavalla."

Toisaalta perustulo voisi olla vakava isku ammattiyhdistysliikkeelle. Tämä voisi selittää demarien vastustuksen perustulolle.

Perustulon "kustannukset" on pelkkä tekosyy. Perustulo ei aiheuttaisi mitään lisäkustannuksia, vaan todennäköisemmin säästöjä. Samat tuet jaettaisiin kuin nykyäänkin, mutta mitättömällä byrokratialla. Liikaa jaetut kerättäisiin verotuksen avulla takaisin, taaskin mitättömällä byrokratialla.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Ne jotka ansaitsevat paljon rahaa toisten ihmisten kustannuksella ovat luonnollisesti peloissaan perustulon tapauksessa siitä, että heidän tulolähteensä vaarantuvat. Ne vaarantuvat sen takia, että ihmiset eivät enää teekään työtä niin paljon kuin nyt. Eli ihmiset huomaavat, että ei tarvitsekaan hiki hatussa pakertaa tienatakseen peruselämisensä ja luopuvat kaikesta turhasta rahan menosta. Siis ihmiset sovittaisivat työntekonsa vaapaa-ajan ja harrastustensa tarpeisiinsa. Aikoinaan tein työtä monessa eri paikassa yhtä aikaa ainoastaan tienatakseni rahaa maailmalla kiertämistä varten.

Käyttäjän paivikhleif kuva
Päivi Khleif

Perustulo olisi nykyisessä kapitalistisessa markkinataloudessa kaikkein reiluin ja yksinkertaisin tapa jakaa edes osa kansantulosta kaikkien kansalaisten hyväksi, ja sillä voisi olla jopa taloutta piristäviä sivuvaikutuksia, kuten uusien pienyritysten syntyminen. Teknologian kehittymisen myötä työn määrä tulee tulevaisuudessa jatkuvasti vähenemään ja nykyisen järjestelmän puitteissa osa työkykyisistä ihmisistä tulee jäämään pysyvästi ansiotyön ulkopuolelle samalla, kun työssäkäyvät kokevat yhä suurempaa stressiä työssään. Nähdäkseni jonkinlaiseen perustuloon on joka tapauksessa siirryttävä viimeistään siinä vaiheessa, kun eriarvoisuus on kasvanut pisteeseen, jossa köyhyyteen vajonnut väestönosa alkaa käydä vaaralliseksi rikkaalle eliitille, joka siihen mennessä on haalinut omistukseensa lähes kaiken maailman varallisuuden.

Perustulo ratkaisisi kuitenkin vain yhden kapitalistisen markkinatalouden ongelmista, kun taas siirtyminen yhteisölliseen markkinatalouteen ratkaisisi kaikki ongelmat. Yhteishyvään pyrkivässä talousjärjestelmässä kaikille halukkaille riittäisi työtä ja työ olisi mielekästä. Teknologiakaan ei olisi millään tavalla uhka työntekijöille, vaan soisi heille ilahduttavasti lyhyemmän työajan ja sapattivuosia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset