Henri Aitakari Mahdollisen maailman suuntaviivoja

Talouskasvusta ei ole pelastajaksi

Talouskasvu loi työtä ja hyvinvointia silloin, kun länsimaisia yhteiskuntia rakennettiin. Kaikki piti tehdä, kun juuri mitään ei ollut. Ei riittävää tieverkostoa, ei tarpeeksi kouluja, sairaaloita tai muuta infrastruktuuria. Myös teollisuus lisääntyi, ja teollisuuteen tarvittiin työntekijöitä. Vähitellen yhteiskuntien perustoiminnot valmistuivat, tehtaita automatisoitiin, ja työ luonnollisesti väheni. Mutta jo vain oli huomattu, että aina kun ihmiskunnalle tulee uusia tarpeita, todellisia tai varta vasten luotuja, syntyy talouskasvua. Ympäristön tilasta ei oltu huolissaan. Tärkeintä oli, että saadaan tuotanto ja kulutus kasvuun.

Vähitellen alkoi kuulua yhä voimakkaammin äänenpainoin tietoja ympäristön tilan heikkenemisestä. Metsät kärsivät, sademetsiä tuhottiin, lajeja kuoli sukupuuttoon, jäätiköt alkoivat sulaa, valtameret täyttyivät muovista. Suurin syy tähän kaikkeen oli talousjärjestelmä, joka toimi vain kasvusta ja synnytti siten kasvupakon. Mainonnan avulla luotiin yhä uusia ja erikoisempia tarpeita, valmistettiin täysin käsittämätön määrä tavaraa, jota kuljeteltiin ristiin rastiin maapallon ääreltä toiselle. Tarkoituksella valmistettiin myös heikkolaatuista tavaraa, jotta kulutus ja tuotanto saataisiin kasvuun.

Jo vuosikymmenten ajan talouskasvupakon synnyttämät hyödyt olivat kasaantuneet hyvin harvoille rikkaille ja mahtaville suuromistajille. Tavallisella kansalla ei ollut edes rahaa, jolla se olisi ostanut valmistamaansa turhaa tuotantoa, jota se kuitenkin pakonomaisesti janosi mainonnan takia. Niinpä kansan piti ostaa tuotteet velaksi. Omistajien pankit myönsivät lainarahaa avokätisesti. Jos luottotiedot olivat menneet, sai rahaa pikavippifirmoilta. Jos ei maksanut velkojaan, pankki vei autot ja asunnot. Jos maksoi, piti tietysti maksaa myös korkokulut. Pikavippifirmat taas perivät niin korkeita korkoja, että harvalla oli mahdollisuutta maksaa vippejään takaisiin. Firmat laittoivatkin sitten perintätoimistot asialle. Jos halusi välttää ulosoton, oli pakko tehdä entistä enemmän töitä, joista maksettiin huonoa palkkaa ja jotka tappoivat lopulta joidenkin elämänilon kokonaan. Elämästä oli tullut pakonomaista suorittamista.

Monet valtiotkin aloittivat toimintojensa rahoittamisen suuromistajien pankeilta otettavilla lainoilla. Myös ne joutuivat maksamaan veloistaan korot, vaikka olisivat voineet itsekin rahoittaa toimintojaan ilman korkokuluja. Lisäksi valtiot, käytännössä siis tavalliset veronmaksajat, jopa pelastivat näitä pankkeja konkursseilta sen jälkeen, kun pankit olivat omalla hölmöllä toiminnallaan saaneet koko talousjärjestelmän täysin sekaisin.

Olisi voinut luulla, että jossain vaiheessa peli olisi vihelletty poikki. Eihän tuollaisessa yhteiskunnassa ole mitään järkeä. Mutta peli jatkuu yhä. Panoksena ovat ihmiset, etenkin heidän sosiaaliset suhteensa ja elämänlaatunsa, sekä luonnonvarat ja ympäristö. Tuotot ovat valtavia, kun tuotannontekijöitä riistetään surutta. Tuotot menevät suuromistajille, jotka hallitsevat koko valtavaa järjestelmää, johon on liitetty jo suurin osa maailmaa. Poliitikot ja sitä kautta valtiot ovat polvillaan omistajien lobbarien edessä. Niin sanotut kehitysmaat ovat täysin näiden rahan herrojen armoilla. Korruptio kukoistaa hallinnossa. Suuromistajat eivät piittaa siitä, mitä ihmisille tai ympäristölle tapahtuu, mutta yhdessä asiassa he hallitsevat suvereenisti jalon kierrättämisen taidon: he kierrättävät rahansa turvaan veroparatiiseihin kauas verottajan ulottumattomiin. Asevarusteluun he muistavat kuitenkin sijoittaa, koska ihmisiä hallitaan viime kädessä väkivaltakoneistojen avulla.

Talousjärjestelmä luo myös diskurssin. Juuri kukaan ei kyseenalaista sitä. Ajatuksetta toistellaan samoja, rituaalinomaisia hokemia talouskasvun autuudesta, vaikka ympärillä vallitsee yhä enenevissä määrin työttömyys, asunnottomuus, leipäjonot, velkavankeus, näköalattomuus, ryöstetyt ja saastutetut maat, metsät, vedet ja ilma. Kuljetaan yhä lähemmäs kohti täydellistä sosiaalista, ekologista ja ekonomista katastrofia, mutta harvaa se tuntuu haittaavan. Tosin ihmiset oirehtivat. Suomessakin masennuslääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut 1990-luvun alusta, ja nykyään 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Mutta se on tietysti lääketeollisuuden mieleen. Ja talous kasvaa.

Nykyisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän tiedetään tuoneen meille joskus paljon hyvää ja helpon elämän, joten haluamme yhä ripustautua siihen, vaikka koko ajan saamme todistusaineistoa järjestelmämme vääryydestä, epäoikeudenmukaisuudesta, suoranaisesta pahuudesta ja ylivertaisesta järjettömyydestä. Silti haluamme uskoa kaiken olevan hyvin. Emme halua miettiä epämiellyttäviä asioita.

Oli miten oli, kaikkein naurettavimmalta kuulostaa talouskasvun hokeminen. Nykyhallitus on sitä toistellut edeltäjiensä tavoin. Samoin näennäisoppositio. Lopputulos on, että maassa on edelleen 400 000 työtöntä. Missä ovat ne kiky-sopimuksen, palkkojen jäädyttämisen sekä yritysverotuksen alentamisen dynaamiset vaikutukset, joiden piti auttaa maamme ennen näkemättömään kukoistukseen? Eivät missään, koska koko talousjärjestelmä on mieltä vailla. Tehtyjen työtuntien määrä ei ole kasvanut sitten 1990-luvun alun, mutta samassa ajassa tuottavuus on kaksinkertaistunut. Talouskasvun hyödyt ovat siis menneet hyvin harvoille. Käytännössä ne on jaettu osinkoina, bonuksina ja muina palkintoina omistamisesta tai johtajana olemisesta.

Muutos on välttämätön ja väistämätön. Tarvitsemme vakaan yhteiskunnan, joka perustuu kohtuuden vaatimukseen, ihmiskunnan solidaarisuuteen, tasa-arvoon sekä luonnon kunnioittamiseen ja siitä huolehtimiseen. Olisi helpompi sopeutua muutokseen, jos se voitaisiin toteuttaa vapaaehtoisesti ja vähitellen mukautuen. Lajityypillisesti ihminen vastustaa muutoksia, kunnes ne on aivan pakko toteuttaa. Mutta korvennummeko siinä vaiheessa jo elävältä, hukummeko nousevan merenpinnan alle vai kuolemmeko yli planeetan leviävissä sodissa ja levottomuuksissa? Ihmisen mielestä se on sen ajan murhe. Sellaisten miettiminen ei edistä talouskasvua, nykyajan jumalaa.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Talouskasvu on aikamme uskonto, josta irti pääseminen on niin vaikeaa, että se tuskin voi tapahtua muuten kuin katastrofin kautta. Jokainen tietää tosiasian, ettei ikuista kasvua ole, mutta silti halutaan jatkaa vielä yhteen palkankorotukseen.

Ongelma on sisäänrakennettu ihmisen perimään niin, ettei sitä pysty järki ohittamaan. Ehkä ymmärrettäväksi tämä tulee esimerkkien kautta. Lotossa todennäköisyys saada päävoitto on käytännössä nolla, 0.000005 %, ja silti ihmiset sitä massoittain tavoittelevat kuin kuuta taivaalta. Toinen esimerkki voisi olla, että jos vaaleissa on kaksi puoluetta, joista toinen lupaa vyön kiristystä ja toinen lisää liksaa, jälkimmäisen kannatus on suuri vaikka korotukselle ei olisi mitään taloudellisia edellytyksiä.

Juha Hämäläinen

Talouden pyöritys velaksi vaatii jatkuvaa kasvua. Korot on myös maksettava oikealla työllä. Noidankehä on loputon.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Talouskasvu-uskosta luopuminen on poliittisesti mahdotonta, koska velaksi tapahtunut kulutus pitää maksaa. Kukaan ei sitä kuitenkaan haluaisi tehdä, joten kasvuun turvautuminen on ainoa oljenkorsi. Kukaan ei ajattele, että miten paljon velkavetoisuus nostaa kustannuksia. Tosin sanoen Suomelle olisi pitkällä tähtäimellä edullisinta kiristää vyötä ja maksaa velat pois. Sehän ei olisi kohtuullisella aikavälillä edes mahdotonta.

Miksi sitten moista selviötä ei lähdetä toteuttamaan? Siihen on ainakin kaksi isoa syytä. Kuten sanottua vyön kiristyksen lupaaminen äänestäjille, olivatpa perustelut miten aukottomat tahansa, on poliittinen itsemurha. Toinen syy on lottoamiseen verrattavissa olevat investoinnit eri mittakaavoissa. Velan ottaminen ajatellaan vain yhden hetken ohimenevänä mahdollisuutena saada pitkällä aikavälillä kestävää etua, kun kenties hyvinkin hatarat haaveet toteutuvat. Ajatellaan myös, että jos en tartu velkarahalla tilaisuuteen nyt, joku toinen sen tekee ja lyö siis minut laudalta (kilpailuyhteiskunta). Kärjistäen tilanne on vähän sama kuin, että työntekijä kavaltaa työnantajan rahoja vakaana aikomuksenaan maksaa kaiken takaisin sen jälkeen, kun on voittanut lotossa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo
Käyttäjän VirpiMarjattaHerrala kuva
Virpi Marjatta Herrala

Maailma on todella muuttunut. On siirrytty kihartuneiden todellisuuksien aikakauteen. Uusi normaali on milloin mitäkin. Ennustettavuus on heikentynyt kovasti. Toisaalta maapalloa ollaan kovasti suojelevinaan, mutta talouskasvun välttämättömyyden tuhoisuutta harvat suostuvat näkemään.

Kun maailmassa on paljon entistä enemmän koulutettuja ihmisiä ja lisäksi tekoälyä, voisi kuvitella, että ratkaisu löytyy. Ensin pitää kuitenkin esittää oikeat kysymykset.

Toimituksen poiminnat